Pian on aika hiljentää vauhtia ja rauhoittua joulunviettoon. Jos lahjoja on kuitenkin vielä hankimatta, ei hätää: Pasaati on avoinna vielä aattoaamuna. Kurkkaa kaikki Pasaatin aukioloajat joulun aikaan!
Joulun pyhät ovat oivallinen hetki pysähtyä ja nauttia kiireettömästä joutenolosta. Silloin voi ottaa kunnolla aikaa arjesta palautumiselle, ja unohtaa kaikenlaisen suorittamisen muutamaksi päiväksi. Nauti jouluherkuista ja ota koko päivä rennosti lämpöisiin ja mukaviin olovaatteisiin kietoutuneena. Kipaise hämärän tullen ulkona rauhallisella kävelyllä ja ihastele ihmisten pihojen jouluvalojen loistoa.
Mikäli olet joulun pyhinä töissä, muista jouluisella tunnelmalla työkavereita ja kenties asiakkaita. Tuo itseleivottuja joulupipareita taukohuoneeseen, koristele työpiste ja jätä töissä oleville kollegoille pieni joulutervehdys. Jos töissä joulun pyhät jaetaan asiakkaiden kanssa, tehkää jouluisia herkkuja yhdessä, koristelkaa työpaikalle tuotu kuusi ja katselkaa jouluisia elokuvia ja ohjelmia.
Pasaatin joulun aukioloajat
Myös pasaatilaiset rauhoittuvat joulun viettoon, mutta viime hetken hankintoja ehtii kuitenkin tehdä vielä aattonakin! Kauppakeskus on joulun pyhin avoinna seuraavasti:
– Jouluaatto 24.12. klo 7–12
– Joulupäivä 25.12. suljettu
– Tapaninpäivä 26.12. klo 12–18 (liikkeet avoinna vähintään klo 12–16)
Palvelemme normaalein aukioloajoin taas perjantaina 27.12., jolloin Pasaati on avoinna klo 7–21.